tiistai 17. toukokuuta 2016

Yrttiehtoo 18.5.2016


Kiikan maatalousnaisten yrttiehtoo Murajan tilalla 18.5.2016

TERVETULOA YRTTIEN TUOKSUUN!

Vanhan Ryytimaa -yrttikirjan kansilehdellä lukee :
"Tuoksun kuvaaminen on kuin koittaisi vangita tuulta"
Näistä ihanista tuoksuista pääsee kuitenkin helposti osalliseksi. Monet yrtit ovat helppohoitoisia ja itse kylvämällä pääsee edullisesti alkuun ja voi seurata kasvun ihmettä alusta asti. Nuoret taimet ovat herttaisia ja niitä voi jo hyvin pienenä käyttää annosten koristeluun.

Maustekasveja voivat kasvattaa kaikki. Ei tarvita puutarhaa tai isoja palstoja. Monet yrtit viihtyvät ruukuissa jopa ikkunalla. Kesäksi mielimausteita kannattaa istuttaa isoon ruukkuun rapunpieleen, vaikka isommat viljelykset olisivatkin kasvimaalla. Näin mausteet tulevat käytetyiksi kiireisemmässäkin ruoanlaitossa.

Yrteillä maustaminen on vanha tuttu juttu. Usein käyttö kuitenkin rajoittuu vain persiljaan ja tilliin. Yrttejä on kuitenkin vaikka minkälaisia, tutustuminen uusiin makuihin alkakoon!
Ruoka saa jännittäviä vivahteita yrteistä. Suolan määrää pystyy vähentämään maustamalla ensin yrteillä ja lisäämällä suolaa vasta lopuksi jos on tarpeen.
Ruokien perinteisen maustamisen lisäksi yrttejä käytetään mm. etikan,öljyn ja juomien maustamiseen, pestoon, yrttidippeihin ja -levitteisiin, teeksi, makuvesien, -suolan ja 
-sokerin valmistukseen sekä höyryhengitykseen ja yrttihauteisiin. Useat yrtit ovat myös hyvin koristeellisia ja sopivat hyvin koristekasveiksi ja tunnelmantuojiksi pihapiiriin.

Useat maustekasvit ovat hyviä mesikasveja ja houkuttelevat pölyttäjiä puutarhaan. Pienet miedosti mausteiset kukat sopivat hyvin salaattien ja jopa jälkiruokien koristeluun.


Yrttien vihreä väri kuvastaa sitä voimaa ja terveyttä jota me niistä saamme erilaisten vitamiinien, hiven- ja kivennäisaineiden sekä flavonoidien muodossa.
Jos ravintoaineet kiinnostavat, kannattaa tutustua sivustoon www.fineli.fi

Netistä löytyy valtava määrä tietoa yrttien kasvatuksesta ja monista eri käyttötavoista.
Yrteistä innostunut voi lisäksi tutkia historiaa kansanperinteistä ja uskomuksista ja taikuudesta täältä: Yrttitarha / tietopankki.

Monet ovat nyt myös aivan villinä villivihanneksiin. Hortoilu on nyt pop!
Keittiöalan ammattilaisetkin ovat hurahtaneet villiyrtteihin.
Villiyrttejä kerätessä pitää muistaa, että kerää vain varmasti tuntemiaan lajeja puhtaalta paikalta.

Nykyisin on mahdollisuus hankkia kotimaisia yrttejä ympäri vuoden, sekä tuoreina että kuivattuina. Heikkilän yrttitila tuottaa puhtaita kotimaisia yrttejä ja niitä saa mm. heidän omasta nettipuodistaan  Heikkilän YrttitilaVaihteleva valikoima kyseisiä tuotteita on myynnissä myös Murajan tilalla.




Tässä linkkilista mielenkiintoisista sivustoista

Puhtaasti kotimainen / yrtit

Yrttitarha

Martat / yrtit

Puutarha.net / yrtit

Villiyrtit

Suomen luonto / villiyrtti

Keruutuotetarkastaja

Villiyrttien keruuohjeet

Kaikesta ihanuudestaan huolimatta yrtit voivat toisinaan olla haitallisia. 
Allergiat pitää ottaa huomioon ja joillakin lääkkeillä saattaa olla 
yhteisvaikutusta yrttien kanssa.
Raskaana olevien kannattaa välttää yrttiteejuomia ja runsasta yrttien käyttöä.

Yleisesti tunnettujen mausteyrttien kohtuullinen ja monipuolinen käyttö on turvallista.




Vietetään tänään hetki timjamin tuoksussa - herkutellaan huomenna rosmariinilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti